Body-tagin alkuskriptit

Yli neljännes meistä tuntee vakuutushuijarin

Useampi kuin joka neljäs suomalainen tuntee henkilön, joka on huijannut vakuutusyhtiötä.

Tuollainen tulos ilmenee Finanssialan Keskusliiton teettämästä tuoreesta selvityksestä. Huijareita tuntevien osuus on kasvanut, sillä aiemmassa kyselyssä viisi vuotta sitten heitä oli 23 prosenttia vastaajista. Nyt määrä on noussut 28 prosenttiin. Tyypillisin vakuutuspetoksen muoto on niin sanottu plussaaminen, eli sattuneen vahingon määrää liioitellaan vakuutusyhtiölle lähetettävässä vahinkoilmoituksessa.

200 miljoona euroa

Rikostorjunnan asiantuntija Risto Karhunen Finanssialan Keskusliitosta kertoo, että arviolta 5-10 prosenttia vahinkovakuutuksesta maksettavista korvauksista on aiheettomia.

– Näin rehellisten vakuutuksenottajien maksama perusteeton korvausmeno vuodessa voi lähennellä 200 miljoonaa euroa, Karhunen toteaa.

Vakuutuspetoksia käsiteltiin yhtenä aiheena Turussa alkaneessa poliisin, finanssialan ja oikeustoimittajien ajankohtaisseminaarissa.

Teksti: Alibi.fi