Matti Saari, 22, on ainoa Kauhajoen surmista epäilty henkilö. Poliisin mukaan hän toimi yksin.
Matti Juhani Saari surmasi myös itsensä.
Väärä huhu
Kauhajoella levisi illan ja yön aikana huhu, jonka mukaan Matti Juhani Saarella olisi ollut kumppani tapahtumien aikana tai niiden valmistelussa. Hänen väitettiin hankkineen oman aseen Saaren kanssa samoihin aikoihin ja olleen eilen pois koulusta. Keskusrikospoliisi on kumonnut huhun. Saari on ainoa epäilty.
Ampujaa uhattiin grillijonossa
Julkisuuteen on tihkunut tietoja, joiden on arveltu vaikuttaneen ampujan päätökseen. Häntä on muun muassa uhattu alkuvuodesta starttipistoolilla grillijonossa. Teosta on käräjäoikeudessa tuomittu 37-vuotias mies. Jättämissään jäähyväisviesteissä Matti Juhani Saari korostaa yleistä ihmisvihaansa ja kertoo valmistelleensa väkivallantekoa jo vuodesta 2002 lähtien.
Kauhajoen tapahtumista pidetään tänään Kauhajoella tiedotustilaisuus kello 12.
Kauhajoen palvelualojen oppilaistos sijaitsee Kauhajoen keskustassa.