Body-tagin alkuskriptit

Poliisi tutkii uudelleen vanhat rikokset

Syytteen nostaminen Bodomin-järven jutussa rohkaisee poliisia aloittamaan uudelleen tutkinnan useissa selvittämättömissä rikoksissa. Tuloksiakin on jo saavutettu.

Suohauta

Heinäveden Tulilahdella surmatut neitoset löydettiin suohaudasta samoin kuin Kyllikki Saari kuusi vuotta aikaisemmin.

Jos Riitta Aulikki Pakkanen ja Eine Maria Nyyssönen yhä eläisivät keskuudessamme, he olisivat 68- ja 67- vuotiaita eläkeläisiä, liki vanhuksia. Vanhemmille lukijoille nimet paljastavat, että kyseessä ovat Heinäveden Tulilahdella 28.7.1959 surmatut jyväskyläläiset neitoset.

Tulilahti on yksi suomalaisen rikoshistorian myyttisistä paikkakunnista. Siitä on kirjoitettu melkein yhtä paljon kuin Kyllikki Saaren surmaamisesta Isojoella vuonna 1953. Tapahtumilla oli väliä vain kuusi vuotta.

Niissä on monia samanlaisia piirteitä ja ne kumpikin synnyttivät sodista toipuvassa Suomessa valtaisan huhumyllyn. Kun tiedotusvälineet 1950-luvulla rajoittuivat suppeaan lehdistöön ja virallisiin radiouutisiin, syntyi kansalaisten keskuuteen hysteriaa lähenteleviä ilmiöitä syyllisten, tai syyllisen, jahtaamisessa.

Niin Isojoella kuin Heinävedelläkin rikottiin monia ihmissuhteita, kun surmatyöhön osoiteltiin syyllisiä lähipiiristä. Oli niitäkin, jotka pitivät rikoksia saman, sukupuolisesti häiriintyneen, raakalaisen tekoina.

Molempien juttujen tutkintaan osallistui myös vaasalainen komisario Axel Skogman. Hän ei kuitenkaan uskonut yhteen tekijään.

-

Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen kesäinen pyöräretki vuonna 1959 päättyi järkyttävällä tavalla.

Vaikka julkisuudessa oli arvosteltu viranomaisia Kyllikki Saaren jutun tutkinnasta, samanlaisia virheitä tehtiin myös Tulilahdella. Kadonneiden tyttöjen etsintä alkoi verkkaisesti. Kun uhrit löydettiin, rikospaikalle pääsi jälleen liikaa ihmisiä sotkemaan jälkiä. Erilaisten näytteiden otto oli sattumanvaraista ja tutkinnalta puuttui selvä organisaatio ja johto.

Tulilahden kaksoissurma on yksi niistä vanhoista rikoksista, joissa esimerkiksi dna-tekniikka ei voine edesauttaa tutkintaa. Silti rikosta yhä tutkitaan ja jatkuvasti tulevia vihjeitä tarkistetaan.

Pyöräretkelle

Heinäkuun 18. päivänä vuonna 1959 lähtivät jyväskyläläiset toimistotyöntekijä Riitta Pakkanen, 22, ja sairaanhoitajaoppilas Eine Nyyssönen, 21, kaksi viikkoa kestävälle pyöräretkelle. Heidän päämääränään oli Koli ja paluureitti kulki Polvijärven, Liperin ja Varkauden kautta kotiin Jyväskylään.

Riitan piti olla töissä 3.8. Nuoret naiset olivat säännöllisesti ilmoittaneet yöpymisistään ja matkan etenemisestä. Yllättäen viestit kotiin loppuivat eikä Riitta saapunut työpaikalleen loman loputtua. Katoamisilmoitus poliisille tehtiin 4.8.

Tyttöjen katoamisjutun tutkinta alkoi empien. Suoraan sanoen poliisi epäili nuorten naisten vain hieman seikkailevan lomallaan. Vanhempien painostuksesta etsintä kuitenkin tiivistyi ja pian tyttöjen matkaa oli jäljitetty Heinävedelle, Tulilahden leirintäalueelle. Heidät oli varmuudella nähty paikkakunnalla 27.7.

Valjus

Kuka surmasi Sirkka-Liisa Valjuksen?Vuosikausia yksi Turun kuuluisimmista ravintoloista oli Eerikinkadulla sijainnut Valencia. 1960-luvulla Valencia oli iloisten naisten ja lipevien miesten tanssipaikka. Siellä olivat hyvässä sovussa herrat ja narrit. Usein myös ulkomaalaiset merimiehet. Todennäköisesti juuri Valenciasta tapasi 22.7.1963 kohtalonsa turkulainen tuoteesittelijä, 34-vuotias Sirkka-Liisa Valjus. Yli 40 vuotta on poliisi lauluntekijän tavoin kysellyt, kuka surmasi Sirkka-Liisa Valjuksen?23.7.1963 oli Sirkka-Liisan ystävätär mennyt avaimillaan Sirkka-Liisan Rauhankadulla sijaitsevalle asunnolle, mistä löysi huoneiston haltijan surmattuna. Sirkka-Liisa makasi alastomana sänkynsä vieressä lattialla. Nainen oli kuristettu lampun johdolla. Lisäksi hänen päässään oli verta vuotanut ruhjevamma. Kuolinajaksi määriteltiin noin 03.00. Runsaasti näytteitäSirkka-Liisa Valjuksen pimentoon jäänyt surmatyö on sikäli poikkeuksellinen, että siitä on poliisilla hyvää rikospaikka-aineistoa. Asunnosta löytyi sormenjälkiä, joille ei ole mistään rekisteristä tavattu omistajaa. Poliisilla on ilmeisesti myös muita näytteitä, kuten tupakan natsoja, joista voisi nykyisin menetelmin tehdä dna-vertailuja, jos olisi sopiva kohde. Valjuksen asunnon lattialla oli verijälkiä, mistä poliisi taltioi paljaan jalan jäljen. Jälkeen tarvitaan vain sopiva henkilö, todennäköinen Sirkka-Liisan surmaaja. Vuosia on uskottu, että surmaaja on ollut ulkomaalainen, esimerkiksi merimies, joka ehti poistua maasta. Ehkä EU:n myötä Suomen laajentunut kansainvälinen poliisiyhteistyö johtaa Sirkka- Liisan asunnosta löydettyjä sormenjälkiä sellaiseen vertailuun kansainvälisten rekisteritiedostojen kanssa, että rikos lopulta selviäisi.

Tytöistä annettiin valtakunnallinen etsintäkuulutus. Heidän henkilötietojaan luettiin radion uutisissa usemman kerran. Kun Kyllikki Saaren tapaus oli tuoreena ihmisten mielissä, maaseudulla syntyi huhujen lisäksi myös pelkoa. Ovet pidettiin tiukasti lukittuina ja outoja kulkijoita kavahdettiin.

Perjantaina 21.8.1959 järjestettiin Heinävedellä, Kermajärven rannoilla, Tulilahden leirintäalueen tuntumasta alkanut suuretsintä, johon osallistui noin 300 poliisia ja varusmiestä. Etsijöiden joukossa olivat myös paikalliset uteliaat.

Heti aamusta etsintä tuotti tulosta. Noin kello 8.30 sotamies Mauno Kiviaho kompastui jonkinlaiseen rankakasaan. Kaatuessaan hän tarrrautui havupuun taimeen, joka kuitenkin irtosi helposti maasta. Sotamies huomasi, että taimen pää oli vuoltu teräväksi ja se oli laitettu naamioidun haudan peitteeksi.

Jälleen suohauta

Puukasan alla oli matala suohauta, josta kaivettiin ylös tyttöjen osin alastomat ruumiit. Tutkimuksissa pystyttiin määrittelemään, että heidät oli surmattu heinäkuun 28. päivän vastaisena yönä.

Tutkijoille selvisi, että kaksi paikkakuntalaista nuorukaista oli illan aikana ollut tyttöjen teltalla. Pojat olivat tehneet tytöille tuokkoset ja yrittäneet vikitellä heitä.

Puolilta öiltä kirkonkylälle palanneet ”sulhaset” olivat havainneet, että leirintäalueen läheisyydessä oli liikkunut tumma mopomies.

Kun mopedisti ei heti ilmoittautunut poliisille, alkoi valtakunnassa todellinen mopomiesten jahti. Jokainen sininen Solifer tai Husqvarna joutui erityiseen syyniin. Moni pisti ajokkinsa noina viikkoina piiloon, kun kansakunta jahtasi mopoilevaa murhamiestä.

Poliisin haaviin tarttui vankikarkuri ja pikkurikollisia, mutta Heinäveden kulkija pysytteli piilossa. Maaseudulla kansa piti oviaan entistä tiukemmin säpissä.

Samaan aikaan haravoitiin Tulilahtea tiukalla kammalla. Jutun tutkinta oli siirtynyt ensin paikallispoliisilta lääninrikospoliisille ja vasta sen jälkeen keskusrikospoliisille – kun kaikki muut viranomaiset olivat alueella jo peuhanneet.Krp:n johdolla alkoi tyttöjen tavaroita löytyä. Teltta, makuupussit, alusvaatteita, kello ja niin edelleen.

Syyskuun 4. päivänä löytyivät Kermajärven syvimmästä kohdasta kaivatut polkupyörät. Kun tavarat oli piilotettu hajalleen leirintäalueen tuntumaan ja haudalta löytyi juuresta veistetty taimi, tuli monille jälleen mieleen Kyllikki Saaren tapaus.

Nytkin ruumiit oli kätketty suohautaan, tavarat oli piiloteltu eri paikkoihin ja pyörät viety kauemmaksi haudasta, nyt järveen.

Poliisi pidätti useita epäiltyjä kuulusteluja varten. Ainakin seitsemän ihmistä oli poliisin tiukemmassa hiillostuksessa. Muun muassa paikallinen haudankaivajaistui sellissä useita päiviä.

Tunsi paikat

Kun Suomi jahtasi mopomiestä, Heinävedellä leimattiin naapureita ja kylänmiehiä tekoon syypäiksi. Ihmeteltiin, miten joku vieras kulkija olisi osannut piilottaa pyörät juuri järven syvimpään kohtaan.

Miten seutua tuntematon olisi osannut hakea oikeasta paikasta veneen? Miten vieraspaikkakuntalainen olisi voinut hakea lapion talosta, jota vartioi vihaiseksi tunnettu koira? Metsässä ja rannalla liikkuminen on ollut määrätietoista ja nopeaa.

Ellei sitten tekijöitä ollut kaksi? Sellainenkin mhdollisuus on esitetty.

Runar Holmström

Moni kysyy yhä mielessään: Oliko itsemurhan tehnyt Runar Holmström syyllinen vai syytön?

Kun kaikkea tutkinta-aineistoa ei ole julkistettu, on arveltu, että tyttöjä tarkkaili sukupuolisesti häiriintynyt tai syrjäytynyt mies, joka kiihottui tyttöjen ja teltalla käyneiden poikien touhuista.

Vuosien mittaan Heinävedellä on tehty paljastuksia, joiden mukaan se ja se paikkakuntalainen on teon tehnyt. Onpa tämän kirjoittajalle nimettykin henkilö, joka olisi humalapäissään tunnustanut teon ja esitellyt puukkoa, jolla surmat teki.

Krp:n Mikkelin osaston tutkija soitti 1990-luvun lopulla ja kyseli, mitä, nyt jo edesmennyt, tunnettu taiteilija oli tunnustuksesta kertonut. Taiteilija haluttiin krp:n kuulusteltavaksi.

Ratkaisua ei tuokaan ”tunnustus” tuonut, kun taiteilija veti takaisin kuulemi- siansa. Vuosien mittaan moni häiriintynyt ihminen on ehtinyt rikoksen tunnustaa.


Susanne Lindholmin seksuaalisurma on yksi niistä vanhoista rikoksista, joka on ollut poliisin uudessa tehotutkinnassa. KellarisurmatTässä koostejutussa olevat naisiin kohdistuneet väkivalta- ja seksuaalirikokset on tarkoituksellisesti valittu eri vuosikymmeniltä. Myös rikostutkinnan taso vaihtelee juttujen tapahtuma-ajan kesken. Keskusrikospoliisin tutkijat ovat suoraan sanoneet, ettei esimerkiksi dnamenetelmillä kyetä ratkaisemaan Kyllikki Saaren tai Tulilahden tapauksia. Myös vanhojen rikosten selvittämismahdollisuudet paranevat, kun tutkitaan esimerkiksi 1970-luvulla tehtyjä rikoksia. Silloin osattiin jo ottaa talteen sellaista näyteaineistoa, jota voidaan tutkia nyt mahdollisuuksia avaavan kuitu- ja dna-tutkimuksen menetelmin. Samoin tehostuneen sormenjälkitutkimuksen keinoin. Helsingissä on selvittämättä naissurmia, joita on kutsuttu kellarisurmiksi. Ensimmäinen niistä on vuonna 1976 tapahtunut Susanne Lindholmin surmaaminen ja raiskaaminen hänen kotitalonsa urheiluvälinevarastossa. Joulukuussa 1982 surmattiin kotitalonsa kellaritiloissa 41-vuotias Seija Kekkonen. Tammikuussa 1981 löytyi asuintalonsa pesutuvasta surmattuna 42-vuotias Onerva Ketola. Kesäkuussa 1984 joutui 31 vuotias Ulla-Maija Poussu niin ikään seksuaalimurhan kohteeksi. Susanne Lindholmin seksuaalisurma on yksi niistä vanhoista rikoksista, joka on ollut poliisin uudessa tehotutkinnassa. Kaikki nuo samanlaisia piirteitä sisältäneet seksuaalirikokset ovat edelleen selvittämättä. Kun keskusrikospoliisi ilmoituksensa mukaisesti tulee tehostamaan vanhojen rikosten uusia tutkimuksia, nuo jutut tulevat varmasti uudelleen pengottaviksi. Uudet tutkijat, uudet menetelmät ja esimerkiksi koko ajan kasvava dnarekisteri antaa uskoa uusiin mahdollisuuksiin. Kaunis Susanne raiskattiin ja…Yksi uudelleen tehotutkintaan jo otettu rikos on Helsingissä vuonna 1976 tapahtunut lentokenttävirkailija Susanne Lindholmin surmaaminen kotitalonsa kellarissa. 25- vuotias erittäin kaunis nainen raiskattiin ja kuristettiin hengiltä, kun hän oli palannut kotiinsa ravintolaillan jälkeen. Vuonna 2004 aloitetut uudet tutkimukset johtivat yhteen kiinniottoonkin, mutta näyttöjä syyllisyydestä ei ollut riittävästi. Susanne Lindholm työskenteli Finnairin palvelutiskillä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lauantaina 7. päivä elokuuta 1976 Susanne oli sisarensa kanssa istumassa iltaa Hotelli Haagan baarissa. Sieltä hän jatkoi baarissa tapaamansa norjalaismiehen kanssa Helsingin ykköspaikkaan Hotelli Hesperian yökerhoon. Susannen tiedetään käyneen drinkillä norjalaisen hotellihuoneessa, mutta yökerhosta hän todennäköisesti poistui yksin. Kello oli jo yli kolme aamuyöstä. Susanne asui vanhempiensa luonna Sofi anlehdonkadulla. Hänet tunnettiin hyvin itsetietoiseksi ja tarkkaan seuransa valitsevaksi kaunottareksi. Käytännössä on kokonaan epäselvää, mitä tapahtui Hotelli Hesperian ja Sofi anlehdon kotioven välillä. Miten Susanne tuli kotiin? Millä kyydillä? Kenen kanssa?Tutkijat pitävät melkoisen varmana, että Susanne saapui kotiovelleen jonkun tutun kanssa. Edelleen uskotaan hänen menneen miehen mukana talon urheiluvälinevajaan. Susannen vanhemmat tosin pitävät tuota epätavallisena, sillä tytär saattoi tuoda kumppaninsa kotiin ja omaan huoneeseensa. Niin tai näin. Ankara taisto kellaritiloissa on käyty ennen kuin Susanne on joutunut luovuttamaan. Hänet oli raiskattu ja häntä oli kuristettu työasuun kuuluneella huivilla. Mitään ääniä ei esimerkiksi talonmies kuullut, vaikka asuikin aivan ulko-oven ja kellarirapun yläpuolella. Susannen surmasta on pian kulunut 30 vuotta, mutta poliisi saa siitä jatkuvasti uusia vihjeitä. Toisaalta vuonna 1976 oli rikospaikkatutkinta jo niin kehittynyttä, että poliisilla on hallussaan materiaalia, jota voidaan uusin menetelmin analysoida entistä tehokkaammin.

Runar Holmström

Kansakunta huokaisi helpotuksesta, kun poliisi lopulta kertoi pidättäneensä Tulilahden surmista epäillyn mopomiehen.

Hän oli Pohjanmaalta kotoisin ollut ruotsinkielinen taparikollinen Runar Holmström. Pienikokoinen yksinäinen mies oli liikkunut Heinävedellä sinisellä mopollaan. Lisäksi hän myönsi seurailleensa tyttöjä ja nähneensä heidät leirintäalueella.

Kun Holmströmin hallusta löydettiin Mora-puukko, jonka leikkausjälkeä pidettiin samanlaisena kuin juurestaan veistetyn puuntaimen leikkausjälki, arveltiin kaksoissurmaajan löytyneen.

Erityisesti komisario Axel Skogman uskoi Holströmin syyllisyyteen. Moni muu ei uskonut. Runar Holmström puhui poliisille sekavia, mutta kiisti lopulta jyrkästi syyllisyytensä tekoon.

Holmströmin syyllisyyttä epäilivät useat poliisit ja oikeusoppineet. Vankilassa hän yritti itsemurhaa ja jätti jälkeensä kirjeen, jossa kiisti syyllisyytensä.

Yksi jutun kummallisuuksista oli, kun Holmströmille toimitettiin vankilaan raamatun sisässä myrkkyä. Tälläkään kertaa itsemurha ei onnistunut. Runar odotti Vaasan lääninvankilassa mielentilatutkimusta, johon Heinäveden kihlakunnanoikeus oli hänet lynkkausmielialan ympäröimänä lähettänyt.

Toukokuussa 1961 Runar Holmström ratkaisi asian omalla tavallaan. Varhaisena aamuhetkenä hän hirttäytyi sellissään lakanaan ja jätti jälkeensä suuren mysteerion. Syyllinen vai ei?

Ei ole aineistoa

Rikostutkinnan yhteydessä on viimevuosina avattu hautojakin, kun dna-tutkimukseen tarvittavia vertailunäytteitä on haettu.

Löytyisiko Tulilahdella surmattujen tyttöjen vaatteista, teltasta, pyöristä tai muista tavaroista Holmströmin dna:ta? Voisiko Holmströmin puukon ja puuntaimen veistojälkeä vertailla nykyaikaisin menetelmin?

– Valitettavasti viranomaisilla ei ole olemassa sellaista aineistoa Tulilahdelta, johon voisimme käyttää nykyaikaista kuitututkimusta ja dna-tutkimuksen menetelmiä. Tuohon aikaan näytteiden ottaminen rikospaikalta oli erilaista eikä silloin vielä tiedetty dna:sta mitään, sanoo keskusrikospoliisin Mikkelin osaston päällikkö rikosylikomisario Matti Himanen.

Keskusrikospoliisin murharyhmän päällikkö, rikosylikomisario Tero Haapala on kertonut julkisuuteen, että vanhojen henkirikosten tutkintaa aiotaan tehostaa. Selvittämätön tapaus otetaan kokeneiden tutkijoiden voimin uuteen käsittelyyn.

Haapalan mukaan koko jutun materiaali käydään läpi yksityiskohtaisesti. Siinä yhteydessä arvioidaan, onko uusista menetelmistä mahdollisesti apua vanhan näytemateriaalin tutkinnassa.

Tulilahden uudet tutkimukset

– Kolme vuotta sitten me otimme Tulilahden jutun uudelleen tutkintaan. Kävimme silloin läpi 25 vinkin ryppään. Kuulustelimme ihmisiä ja selvitimme taustoja. Samalla katsoimme kohta kohdalta, olisiko joillakin uusilla tutkimussovellutuksilla voitu asiaa edistää, sanoo rikosylikomisario Matti Himanen.

– Asiaa kyllä pidetään esillä ja uudet vihjeet tarkistetaan, Himanen toteaa Tulilahden jutun osalta. Sen sijaan krp:n Mikkelin osasto on viime vuosina onnistunut selvittämään alueellaan tapahtuneita vanhoja henrikoksia.

– Onnistuimme ratkaisemaan vuonna 1995 kadonneen Ari-Pekka Koljosen kohtalon. Juttu selvisi vuonna 2002 ja siitä on tekijät sovittamassa tuomiota murhasta.

– Samalla tavalla onnistuimme selvittämään vuonna 1992 Sysmässä sattuneen niin sanotun Stålhammarin papan tapon. Jutusta on toinen tekijä tuomittu 9 vuoden vankeusrangaistukseen.

– Kolmantena vanhana henkirikosjuttuna meillä on nyt tutkinnassa Pieksämäellä vuonna 1993 sattunut Markku Valtosen katoamisjuttu. Senkin osalta olemme toiveikkaita, rikosylikomisario Himanen selvitti Alibille.


Artikkeli on julkaistu Alibin numerossa 7/2005

Teksti:Teksti: Pentti Eerikäinen, Kuvat: Alibin arkisto