19v humalaisen miehen roskaruuanhimo johti linnatuomioon

19-vuotias brittinuorukainen heräsi viime kesänä varmasti kaikkien aikojen morkkiksessa. Humalaisesta sekoilusta langetettiin tällä viikolla kolmen vuoden vankeustuomio, josta on istuttava puolet ennen ehdonalaiseen pääsyä.

Matthew Hawkins meni Swanseassa sijaitsevaan kebabpaikkaan vaatimaan ilmaisia ranskalaisia. Kun omistaja ei suostunut, nuorimies veti veitsen esiin ja alkoi huitoa. Ravintoloitsija laittoi tämän jälkeen ilmaisannoksen valmistumaan.

Hawkins ei jaksanut odottaa, vaan lähti omien sanojensa mukaan ryöstämään viereistä kauppaa. Ranskalaiset hän kertoi noutavansa keikan jälkeen. Ravintolan omistaja siirtyi tuolla välin salaa ulos. Kun Hawkins palasi sisälle, neuvokas mies sai ulko-oven takalukkoon etupuolelta.

Poliisit tulivat hakemaan mottiin jäänyttä nuorukaista. Hawkins ei ehtinyt saada ranskalaisiaan, eikä myöskään kaupasta irronnut saalista. Näin ollen tuomio tuli kahdesta ryöstön yrityksestä.

Lähde: Mirror.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: ryöstön yritys, tuomio