38v mies sai 11 000 euron sakon koronabileiden järjestämisestä!

Ravintolarajoitukset ja karanteenimääräykset ovat lisänneet juhlien järjestämistä yksityistiloissa niin Suomessa kuin ympäri maailmaa. Iso-Britanniassa on otettu kovemman luokan aseet käyttöön bilettämisen rajoittamiseksi koronaepidemian aikana.

Viime viikonloppuna 38-vuotias mies järjesti kosteat juhlat kotonaan Manchesterissa. Kaksioon oli poliisin mukaan ahtautunut 50-60 vierasta. Turvaväleistä ei luonnollisesti ollut tietoakaan. Virkavalta osasi mennä paikalle, sillä musiikkia huudatettiin vielä aamupäivällä sunnuntaina.

Poliisi kirjoitti miehelle 10 000 punnan eli noin 11 000 euron sakon. Canterburyssa järjestetyissä bileissä päästiin pienemmällä rangaistuksella, sillä juhlijoita oli vain parisenkymmentä. Neljä järjestäjää sai jokainen noin 220 euron sakon. Toki tuollainenkin summa on esimerkiksi opiskelijalle iso raha.

Lähde: Lancashire Post.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: bileet, juhlat, korona, rajoitukset, sakko