Asiakas ampui itseään kuopiolaisessa ravintolassa

Viime yönä poliisi hälytettiin Kuopion keskustassa sijaitsevaan ravintolaan.Ilmoituksen mukaan ravintolassa oli ammuttu yksi laukaus käsiaseella.

Paikan päällä kävi ilmi, että laukaus oli osunut asetta käsitellyttä miestä itseään. Poliisin mukaan käsiase oli laiton. Tilannetta oli edeltänyt jonkinlainen sanaharkka epäillyn seurueeseen kuuluneen toisen henkilön kanssa. Ravintolan henkilökunta oli saanut aseen haltuunsa ennen poliisin saapumista.

Teosta epäilty mies otettiin kiinni ja hänet kuljetettiin poliisiasemalle. Poliisi tiedotti ensin, että mies ei ollut saanut sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisiasemalla asian todellinen laita kuitenkin selvisi ja epäilty toimitettiin sairaalaan.

Tapausta tutkitaan ampuma-aserikoksena, vaaran aiheuttamisena ja laittomana uhkauksena. Laiton ampuma-ase on takavarikoitu. Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa muille ravintolan asiakkaille.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: ampuma-aserikos, Ampuminen, käsiase, Kuopio, laiton uhkaus, ravintola, vaaran aiheuttaminen