Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen kuvapankki, kuva ei liity tähän uutiseen.

Epäily: Lasten tulitikkuleikillä järkyttävät seuraukset Järvenpäässä

Järvenpään Jampassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa syttyi viime perjantaina tulipalo. Poliisin mukaan kaikki liikehuoneistot tuhoutuivat palossa käytännössä kokonaan.

Tutkinnan perusteella tulipalo oli saanut alkunsa rakennuksessa kiinni olleesta roskakatoksesta. Palo levisi myös ostoskeskuksen vieressä sijaitsevaan seurakuntakotiin. Lisäksi palossa tuhoutui yksi ajoneuvo.

Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi ja tapausta tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Tutkinnan perusteella poliisi epäilee teosta kahta alle 15-vuotiasta lasta.

– Poliisilla on käsitys rikolliseen tekoon epäiltyjen henkilöllisyydestä ja heidän osaltaan asian selvittelyä jatketaan moniviranomaisyhteistyössä. Epäillyt eivät ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta he ovat vahingonkorvausvelvollisia aiheuttamastaan vahingosta, rikoskomisario Krista Vallila toteaa.

Poliisi muistuttaa, että aikuisten pitää puuttua lasten tulitikkuleikkeihin ja roskien polttamiseen tai ilmoittaa asiasta viranomaisille.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Jamppa, Järvenpää, lapset, ostoskeskus, Tuhotyö, tulipalo