Helsinkiläisen paritalon roskiksesta löytyi ruumis

Asukas teki lauantaiaamuna järkyttävän löydön Helsingissä Tapaninvainion alueella. Paritalon ulkoroskikseen oli ilmestynyt verinen matto. Asiasta ilmoitettiin hätäkeskukseen.

Paikalle lähti useampi poliisipartio. Virkavalta löysi roskiksesta ruumiin.

– Tapausta tutkitaan esitutkinnan tässä vaiheessa murhana. Tekotapa on ollut raaka ja julma. Esitutkinnassa on saatu viitteitä siitä, että teko on saatettu suunnitella etukäteen, kertoo rikostarkastaja Jari Koski.

Vainajan henkilöllisyyden selvittyä oletettu henkirikoksen uhri osoittautui noin 40-vuotiaaksi mieheksi. Teon epäillään tapahtuneen viime perjantain ja lauantain välisenä aikana.

Murhasta epäillään 27-vuotiasta miestä ja vuotta vanhempaa naista. Heidät on vangittu todennäköisin syin murhasta epäiltyinä. Epäillyt saatiin kiinni Pohjois-Suomesta.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Helsinki, henkirikos, jäteastia, murha, poliisi, roskis, Ruumis, Tapaninvainio