Humalainen rehtorilauma metelöi jazz-konsertissa Jyväskylässä. Häiriköinti tapahtui musiikkiravintola Popparissa.
Rehtorit koulutuspäivillä
Jyväskylässä pidettiin Suomen rehtorit ry:n koulutuspäiviä, joille osallistui 63 rehtoria. Torstai-iltana rehtorit osallistuivat Emma Salokosken ja Ensamble-yhtyeen musiikkitilaisuuteen ravintola Popparissa.
”Alakoululaisten toilailua”
Emma Salokoski yritti useaan kertaan rauhoitella päihtynyttä rehtorijoukkoa. ”Meno muistutti alakoululaisten toilailua, paitsi että kuria ei joukkoon saanut kukaan. Rehtoriparvi oli silmin nähden päihtynyt, ja möykkä jatkui huomautuksista huolimatta”, Salokoski kertoi Ilta-Sanomille.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.