Poliisin haaviin jäi lauantaipäivän ja sunnuntain vastaisen yön aikana useita rattijuoppoja. Muutenkin humalaiset pitivät poliisin kiireisenä eri puolilla Meri-Lappia.
Kemissä kiinni jäi neljä rattijuoppoa, josta yksi ajeli huumaantuneena ja loput alkoholin vaikutuksen alaisena. Myös Tervolassa yksi henkilö ajeli humalassa autollaan.
Tervolassa Nelostiellä sattui lauantaina puoli kahden aikaan kolari. Henkilöauton kuljettaja oli lähtenyt ohittamaan edellään ajavaa ajoneuvoa huomioimatta vastaan tulevaa toista henkilöautoa. Ohittavan ajoneuvon kuljettaja oli myös menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja törmännyt vastaan tulevan ajoneuvon kylkeen. Suuremmilta henkilövahingoilta kuitenkin onneksi vältyttiin. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Poliisin suojiin pääsi viisi henkilöä humalatilansa tai häiriökäyttäytymisen vuoksi.