Instagram-vaikuttaja huijasi yli 80 000 euroa ja tilasi yksityiskoneen reissulleen

31-vuotias yhdysvaltalaisnainen on esitellyt Instagramissa hohdokasta elämäntyyliään yli 30 000 seuraajalleen. Totuus hulppeiden puitteiden takana on kuitenkin kaukana totuudesta, tai ainakin rehellisyydestä.

Naista syytetään huijauksesta, josta on pahimmillaan edessä 20 vuoden linnatuomio. Syytteen mukaan somevaikuttaja onnistui nostamaan tuntemattoman henkilön nimissä 102 000 dollarin eli yli 80 000 euron lainat. Mitä ilmeisimmin hän oli saanut uhrin tiedot ajoneuvorekisteristä. Ensin nainen oli perustanut tämän nimellä pankkitilin. Aikaa erilaisten vakuudettomien lainojen nostamiseen oli mennyt vain 40 minuuttia.

Rahanmenokin oli miltei yhtä nopeaa. Syytetty tilasi yksityiskoneen Floridasta Kaliforniaan. Siellä hän reissasi ökyhotellista toiseen. Linnatuomion lisäksi uhkana on sikäläiseen tapaan yli 200 000 euron sakko.

Lähde: The Sun.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Huijaus, Instagram, somevaikuttaja, vaikuttaja, varkaus