Body-tagin alkuskriptit

Järkyttävä tilanne Varsinais-Suomessa – 40v mies ohitteli muista välittämättä, lähes 10 autoa mäsäksi ja 19 henkilöä hengenvaarassa!

Poliisi on tänään tiedottanut noin 40-vuotiaan satakuntalaismiehen vangitsemisesta. Häntä epäillään todennäköisin syin tapon yrityksestä ja kahdeksasta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rikosnimikkeet liittyvät 10. heinäkuuta Varsinais-Suomessa tapahtuneeseen hengenvaaralliseen ajeluun.

Poliisin mukaan mies oli ajanut huomattavaa ylinopeutta pakettiautolla muun muassa  Rymättyläntiellä, Särkänsalmen sillalla ja Kuparivuoren tunnelissa. Silminnäkijöiden mukaan mies oli ohitellut muita autoja vastaantulijoista riippumatta. Tämän seurauksena aiheutui useita kolareita.

Poliisi yritti pysäyttää kuljettajan piikkimaton avulla, mutta tämä onnistui koukkaamaan pientareen kautta. Lopulta matka tyssäsi järkyttävällä tavalla  Naantalissa Armonlaaksontien ja Ruonan yhdystien risteyksessä. Pakeneva auto törmäsi rajusti kolmeen vastaantulleeseen autoon. Yksi henkilö loukkaantui vakavasti.

Vaaratilanteisiin joutui yhteensä 19 henkilöä, joista neljä oli lapsia. Yksitoista ajoneuvoa oli osallisina kaahailun aiheuttamissa kolaritilanteissa ja suurin osa niistä on vaurioitunut.

Esitutkinta on alkuvaiheessa ja poliisi selvittää muun muassa motiivia edesvastuuttomalle ajelulle. Poliisi ei ota toistaiseksi kantaa, liittyykö tapaukseen päihteidenkäyttö.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: kaahaaminen, loukkaantunut, Naantali, pako, Tapon yritys, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, Varsinais-Suomi