Mies antoi vaimolleen luvan ylläpitää suhdetta toiseen mieheen – päättyi järkyttävään tragediaan

Englannissa on annettu tuomio henkirikoksessa, jonka taustalla on erikoinen mustasukkaisuusdraama.

53-vuotias mies antoi 28-vuotiaalle vaimolleen luvan avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Toinen mies jopa asui pariskunnan kanssa samassa osoitteessa. Nainen oli fyysisesti läheisimmissä väleissä toisen miehen kuin aviomiehensä kanssa.

Nainen tuli raskaaksi ja aviomies merkittiin automaattisesti lapsen isäksi. Kaikki kolme aikuista huolehtivat lapsesta yhdessä tuumin.

Avoimesta suhteesta huolimatta aviomies oli jossain vaiheessa raivostunut, kun kuuli, ettei hän ehkä ollutkaan lapsen isä. Maaliskuussa 2017 mies oli luvannut hoitaa lasta äidin mennessä treffeille miesystävänsä kanssa. Tuolloin aviomies päätti kostaa.

Hän oli ravistellut ja heitellyt kolmekuukautista vauvaa niin rajusti, että tämän aivoihin tuli verenpurkaumia. Mies soitti itse hätäkeskukseen reilun tunnin kuluttua tapahtuneesta. Sairaalassa ei kuitenkaan pystytty tekemään mitään vauvan pelastamiseksi.

Mies tuomittiin taposta seitsemän vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Sikäläisen lainsäädännön mukaan määrättiin jo etukäteen, että puolet tuomiosta mies viettää vankilassa. Tämän jälkeen hän pääsee ehdonalaiseen.

Asiasta uutisoi Mirror-lehti.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: tappo