Nainen tappoi 80v miehensä kiehuvalla vedellä ja sokerilla – taustalla tyttären paljastus seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Iso-Britanniassa julistettiin tällä viikolla tuomio viime elokuussa tapahtuneesta henkirikoksesta. Corinna Smith, 59, kaatoi 80-vuotiaan aviomiehensä päälle kiehuvaa vettä tämän nukkuessa pariskunnan Nestonissa sijaitsevassa kodissa. Hän oli laittanut veden sekaan kolme pakettia sokeria. Niin kiehuvasta nesteestä tuli tahmeaa ja se tarttui miehen ihoon aiheuttaen vakavampia palovammoja.

36 prosenttia miehen ihosta paloi, ja hänelle tehtiin lukuisia leikkauksia ja ihonsiirtoja. Mies menehtyi vammoihinsa muutaman viikon kuluttua tapahtuneesta.

Tuomitun tytär oli kertonut naiselle ennen tapahtunutta, että uhri olisi käyttänyt häntä ja hänen veljeään lapsena seksuaalisesti hyväksi. Veli oli tehnyt itsemurhan vuonna 2007. Hän oli saanut tuomion isäpuolensa pahoinpitelystä ennen kuolemaansa.

Smith tunnusti oikeudessa tunnekuohussa tehdyn tapon. Oikeus kuitenkin katsoi hänen syyllistyneen murhaan ja seurauksena oli elinkautinen vankeusrangaistus. Naisella on mahdollisuus anoa armahdusta aikaisintaan 12 vuoden kuluttua.

Lähde: Mirror.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos, kiehuva vesi, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, murha, palovamma, sokeri