Nainen yritti ampua lapsensa kahta luokkakaveria

Yhdysvaltain Memphisissa tapahtui tiistaina hyvin poikkeuksellinen ampumavälikohtaus. 14- ja 15-vuotiaat lapset olivat kävelemässä kadulla. Heidän lähelleen ajoi auto, jonka ratissa oli nelikymppinen nainen.

Hän huusi nuorille ”tekevänsä heistä selvää” ja ampui useamman laukauksen kohti. Luodit eivät kuitenkaan osuneet nuoriin. Myöhemmin toinen heistä tunnisti tekijän kuvista. Nainen löytyi kotoaan ja hänen autossaan oli ase.

Tutkinnassa on käynyt ilmi, että naisen lapsi on samalla luokalla uhrien kanssa. Teon motiivia ei kuitenkaan ole kerrottu julkisuuteen. Naista vastaan nostettiin sikäläisen lainsäädännön mukaan pikavauhtia syyte kahdesta murhan yrityksestä.

Lähde: Fox News.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Ampuminen, murhan yritys