Body-tagin alkuskriptit

Nettipetosmies vangittiin Oulussa

Alle 30-vuotias saksalainen mies vangittiin tiistaina poliisin vaatimuksesta Oulun käräjäoikeudessa. Mies oli kaupitellut Internetissä mm huuto.netissä Playstation pelejä, navigaattoreita, digikameroita, polkupyöriä ja astioita saaden niistä kaikkiaan yli 10 000 euroa.

Asianomistajat olivat maksaneet tuotteet suoraan saksalaisen pyytämälle tilille ja kun tuotetta
ei tullutkaan postitse, tekivät poliisille rikosilmoituksen. Rikokset ajoittuvat lokakuun 2007 ja maaliskuun 2009 väliselle ajalle ja niistä on kirjattu kaikkiaan 85 rikosilmoitusta eri puolille maata. Jutut on kerätty Oulun poliisilaitokselle tutkintaan ja edelleen syyttäjälle toimittamista varten.

Syyte on nostettava 7.5.2010 mennessä. Mies on tehnyt rikokset etupäässä asuessaan Suomessa. Rikosten paljastuttua mies pakeni maasta ja hänet etsintäkuulutettiin. Mies ehti olla etsintäkuulutettuna lähes kaksi vuotta, kunnes jäi viime lauantaina kiinni Oulussa. Hän on tunnustanut rikokset ja katuu syvästi niitä.

Teksti:Mika Lahtonen