Pariskunnalle tuotiin käytetty pakastin – avatessa vastassa karmea löytö!

People-lehti uutisoi amerikkalaispariskunnan maaliskuussa tekemästä järkyttävästä löydöstä. Lilian Argueta pyörittää aviomiehensä kanssa yritystä, joka vastaanottaa kaikenlaista romua. Heille tuotiin pystypakastin, joka oli peräisin helmikuussa menehtyneen miehen asunnosta. Mies asui Hollywoodin alueella.

Kun rouva avasi pakastimen, näky oli kuin kauhuelokuvasta. Sisällä oli naisen ruumis. Tosin Argueta ei voinut aluksi uskoa asiaa todeksi. Hän epäili hahmon olevan jonkinlainen nukke. Haju oli kuitenkin niin karmea, että tilanteen todellinen laita valkeni melko nopeasti.

Pariskunta ilmoitti löydöstään virkavallalle. Vainajalta otettiin sormenjäljet, jotka löytyivät kuin löytyivätkin rekisteristä. Vainaja tunnistettiin Heather Anne Laceyksi. Hän oli 30-vuotias kahden lapsi äiti, joka katosi jo vuonna 2013. Nainen asui Floridan osavaltion alueella.

Nyt tiedossa olevien yksityiskohtien valossa tarina on kaikinpuolin traaginen. Menehtyneen naisen äiti on kertonut avoimesti tyttärensä alamäestä. Hän oli jäänyt koukkuun särkylääkkeisiin keisarinleikkauksen jälkeen. Tämä oli johtanut asteittain huumeriippuvuuteen. Mukaan astui prostituutio addiktion rahoittamiseksi.

Myös menehtyneen miehen loppu oli vastenmielinen. Hänen ruumiinsa löytyi vasta, kun naapuri ilmoitti hajusta. Ruumis oli niin pahoin mädäntynyt, ettei kuolinsyytä ole pystytty selvittämään. Pakastimesta löytyneen naisen osalta kuolinsyytutkinta on kesken. Toistaiseksi ei tiedetä, minkälainen suhde vainajilla oli toisiinsa.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: kuolinsyytutkinta