Teräsmuori Willie Murphy, kuvakaappaus WHAM-TV

Nuori mies ei tajunnut, minkälainen mummeli olikaan vastassa murtautuessaan tämän kotiin!

Torstai-iltana 82-vuotiaan yhdysvaltalaisnaisen oveen koputettiin. Nuori mies kertoi kärsivänsä kivuista ja pyysi soittamaan ambulanssin. Vanhus teki työtä käskettyä. Tämä ei kuitenkaan miehelle riittänyt, vaan hän olisi halunnut päästä asuntoon sisälle. Nainen ei suostunut ja pamautti oven kiinni.

Vähän ajan kuluttua vanhus oli kuullut kovan äänen. Mies oli rikkonut ulko-oven ja tullut väkivalloin sisälle Rochesterissa, New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan asuntoon. Ilmeisesti hän kuvitteli, ettei vanhasta naisesta olisi hänelle vastusta. Luulo ei kuitenkaan ollut tiedon väärti tälläkään kertaa.

Vastassa ei nimittäin ollut mikä tahansa mummeli, vaan kehonrakennusta vuosikaudet harrastanut Willie Murphy. Leidi kilpailee yhä edelleen lajin parissa. Nainen pieksi tunkeutujan oikein kunnolla. Mies sai kyytiä muun muassa luudasta ja pöydästä. Jälkimmäisellä teräsmuori iski niin kovaa, että se meni säpäleiksi.

-Hän valitsi väärän talon, lohkaisi nainen esitellessään hyökkäysliikkeitään WHAM-TV:lle.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: murto