Poliisi meni miehen oven taakse talousrikosepäilyn vuoksi – makuuhuoneessa oli vastassa karmea näky

Yhdysvaltalaismies on tällä viikolla tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen neljästä murhasta. Tuomiosta ei ole mahdollisuutta hakea armahdusta.

Anthony Todt, 46, surmasi koko perheensä vuonna 2019. Vaimo ja pariskunnan kolme lasta oli surmattu puukottamalla ja tukehduttamalla. Mies oli tappanut myös perheen koiran.

Poliisi sai tiedon henkirikoksista sattumalta tammikuussa vuonna 2020. Virkavalta meni hakemaan fysioterapeuttina työskennellyttä miestä kuulusteltavaksi talousrikosepäilyn vuoksi. Kun poliisit menivät sisälle, vastassa oli karmea näky.

Mies oli siirtänyt perheenjäsentensä ruumiit pariskunnan makuuhuoneeseen. Henkirikokset olivat tapahtuneet jo viikkoja aiemmin ja ruumiit olivat pahoin mädäntyneitä.

Mies yritti ensin väittää lasten surmaamisen olleen pariskunnan yhteinen idea. Koko perheen oli kuulemma tarkoitus kuolla yhdessä. Mies väitti vaimonsa puukottaneen itseään.

Myöhemmin hän muutti kertomustaan. Hän syytti vaimoaan lasten surmaamisesta. Mies väitti olleensa tekojen aikaan pois kotoa ja löytäneensä perheensä kuolleena.

Lähde: People

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos, murha, perhesurma