Body-tagin alkuskriptit

Poliisi varoittaa: Karhu liikkuu Jokioisilla

Tänä aamuna hieman ennen kello yhdeksää havaittiin karhu Jokioisten Klemeläntiellä lähellä asutusta.

Asukas oli havainnut täysikasvuisen karhun noin parinsadan metrin päässä talostaan pellon reunalla. Karhu oli noussut kahdelle jalalle haistelemaan ilmaa ja sitten poistunut läheiseen tiheään metsään, asutuksesta poispäin.

Karhuhavaintopaikan lähistöllä on harvakseen asutusta. Jokioisten keskustaan on linnuntietä noin neljä kilometriä. Pitkin syksyä on samalla seudulla tehty havaintoja karhun jätöksistä. Tällä hetkellä paikalliset riistamiehet selvittelevät koirien avulla, minne karhu poistui.

Poliisi varoittaa, että karhu voi olla häirittynä vaarallinen. Poliisi pyytää ihmisiä välttämään liikkumista tällä alueella.

Teksti:Mika Lahtonen