Body-tagin alkuskriptit

Rantavedestä löytynyt nainen on surmattu

Poliisi epäilee, että lauantaina Porvoon Tolkkisista rantavedestä löytynyt nainen on surmattu.

Poliisi selvittää yhä lauantaina iltapäivällä Porvoon Tolkkistentien varrella olevan sataman rantavedestä löytyneen naisen henkilöllisyyttä. Poliisin arvion mukaan noin 60-vuotias nainen on surmattu ennen kuin hän on joutunut veteen.

Sormuksissa kaiverruksia

Naisen sormuksissa on kaiverrukset ”Liisalle 16.9.55” ja ”Tapio 19.9.74”. Porvoon poliisi pyytää yleisövihjeitä naisen henkilöllisyyden ja todennäköisen rikoksen selvittämiseksi numeroon 019-5486461. Tietoja voi soittaa myös lähimmälle poliisille tai numeroon 112. 

Tutkinta krp:lle

Tolkkisista kuolleena löydetyn naisen tapaus on siirtynyt keskusrikospoliisin, krp:n, tutkittavaksi. Tänään poliisi on kertonut naisen olevan noin 60-70-vuotias, 158 cm pitkä ja painavan noin 51 kiloa. Vainajalla oli yllään mustat housut, viininpunainen neule ja leopardikuvioinen kietaisupusero.

Kultakoruja

Vainajan kaulassa oli kaksi kultaketjua, ranteessa rannekello ja toisessa ranteessa kultainen rannerengas. Sormusten perusteella poliisi koettaa nyt selvittää, keitä ovat kaiverruksissa mainitut Liisa ja Tapio.

Teksti: Alibi.fi