Satakuntalaista miestä epäillään 81 seksuaalirikoksesta – nuorin epäilty uhri 10-vuotias

Poliisi on tänään tiedottanut tutkivansa laajaa lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosvyyhtiä. Teoista epäillään Satakunnan alueella asuvaa noin 40-vuotiasta miestä. Epäiltyjä rikoksia on yhteensä 81 ja rikosnimikkeinä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä lapsen houkutteleminen seksuaaliseen tekoon. Lisäksi miehen epäillään jakaneen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa materiaalia.

Oletetut uhrit ovat iältään 10-15 -vuotiaita ja heitä on ympäri Suomea. Tutkinnan alla olevat teot ovat tapahtuneet vuosien 2016 ja 2020 välisenä aikana. Tutkinnassa on käynyt ilmi, että epäilty on ollut yhteydessä yhteensä satoihin alaikäisiin sosiaalisessa mediassa.

Poliisi pääsi epäillyn seksuaalirikosvyyhdin jäljille paljastavan tutkinnan keinoin. Vain yksi oletettu uhri oli ottanut yhteyttä poliisiin. Muutama oletettu uhri oli kertonut asiasta jollekin läheiselleen, mutta monet eivät olleet pystyneet puhumaan rikoksen uhriksi joutumisesta kenellekään. Poliisista kerrotaan, että uhreille on tarjottu esitutkinnan aikana apua, ja kaikki apua tarvitsevat on ohjattu avun piiriin.

Tutkinta on loppuvaiheessa ja rikoskokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: epäilty, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, mies, Satakunta