Transnaisen Vantaalla surmannut Niko määrättiin pakkohoitoon

Kerromme huhtikuun Alibissa viime kesäkuussa Vantaan Hakunilassa tapahtuneen henkirikoksen oikeuskäsittelystä.  26-vuotias transnainen sai surmansa yksityisasunnossa. Teosta oli syytettynä Niko, joka oli asunnon haltija ja uhrin kumppani.

Niko myönsi puukottaneensa tyttöystäväänsä. Hän kertoi, että uhri olisi ennen tekoa lyönyt, tönäissyt ja potkaissut häntä. Niko selosti oikeudessa, että hän olisi ensin ottanut esiin toisen veitsen ja laittaneen sen pöydälle. Hänen mukaansa tyttöystävä oli hermostunut veitsen esille ottamisesta ja Niko olisi sen vuoksi hakenut toisen veitsen. Hän kertoi iskeneensä sillä uhria ensin selkään ja sitten kaulaan.

Niko ajoi teon jälkeen äitinsä kesämökille Iisalmeen. Hän keitti kahvit ja soitti sen jälkeen hätäkeskukseen ilmoittaakseen puukotuksesta.

Mielentilatutkimuksen mukaan Niko ymmärsi tekonsa luonteen, sen lainvastaisuuden ja seuraukset. Hänellä on kuitenkin ollut psykoosioireita jo useita vuosia ja hän on kuullut ääniä. Niko syyllistyi teollaan tappoon, mutta käräjäoikeus katsoi hänen olleen syyntakeeton. Näin ollen oikeus jätti miehen rangaistukseen tuomitsematta, mutta määräsi hänet tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon.

Lue tapauksen yksityiskohdat huhtikuun Alibista.

Teksti: Alibin toimitus