Tunteet kuumina kesä-Suomessa – huoltoasemalla asiointi päättyi sairaalareissuun

Eilen illalla Joensuussa Raatekankaantiellä sijaitsevalla huoltoasemalla tapahtui erikoinen päällekarkaus. Kuusikymppisen miehen epäillään joutuneen toisen asiakkaan raivon kohteeksi täysin ilman syytä.

Mies oli mennyt mielestään omalla vuorollaan tankkaamaan, sillä toinen asiakas oli ajanut mittarin läheisyyteen vasta myöhemmin. Kaksikon välille oli tullut sanailua. Tämän jälkeen myöhemmin tulleen asiakkaan epäillään tarttuneen miestä vaatteista ja vääntäneen päätä niin, että silmälasit putosivat maahan.

Tilanne oli rauhoittunut, kun sivullinen henkilö oli puuttunut retuuttamiseen. Suunsoitto oli kuitenkin jatkunut ja sanojen vahvistukseksi epäilty tekijä oli vielä lyönyt miehen autosta peilin irti. Tämän jälkeen hän poistui paikalta. Uhri puolestaan lähti sairaalaan tarkastuttamaan vammojaan.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Joensuu, pahoinpitely, vahingonteko