Varkaudet piinaavat Tohmajärveä: ”On menty voimalla sisään!”

Toukokuun lopun ja kesäkuun alun aikana Tohmajärvellä Värtsilän alueella sijaiseviin kiinteistöihin ja metsätyökoneeseen on kohdistunut varkausrikoksia.

Poliisille on tullut lyhyelle aikaa tietoon useampi varkausrikos Tohmajärvellä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Kaurila-Jänisvaara alueella.

Toukokuun loppupuolella murtauduttiin alueella sijaitsevaan mökkiin, josta anastettiin riistakamera.

Kesäkuun alun aikana rakenteilla olevan talon työmaalta anastettiin huomattavan paljon omaisuutta, kuten aggregaatti, pöytähiomakoneita sekä hitsauskoneita. Lisäksi matkaan oli lähtenyt Husqvarna-merkkinen moottorisaha sekä muuta käyttötavaraa.

Samoin kesäkuun alkupuolella murtauduttiin alueella olevaan toiseen mökkiin sekä toisen kiinteistön sauna- ja ulkovarastoon. Mökistä anastettiin kameralaukku kameroineen sekä siihen liittyvine tarvikkeineen. Sauna- ulkovarastorakennuksista oli matkaan lähtenyt Primus-merkkinen kaasugrilli sekä tuoli. Lisäksi oli anastettu punainen Fiskarsin kirves.

Myös polttoainetta oli kesäkuun 6. päivä anastettu Kaurilan metsäautotiellä olleesta metsätyökoneesta. Anastetun polttoaineen määrä oli ollut noin 350 litraa.

Alueeseen on kohdistunut selkeästi paikallinen murtosarja, ja poliisi kehoittaakin alueella liikkuvia sekä asuvia ja siellä kiinteistöjä hallinnoivia tarkkaavaisuuteen.

Valitettavasti edes lukitus ei ole kaikissa tapauksissa auttanut, vaan rakennuksiin on joissain tapauksissa menty voimalla lukot ja ovet vääntämällä.

Poliisi tutkii tapauksia varkausrikoksina ja pyytääkin
havaintoja touko- ja kesäkuun ajalta tapahtumiin.

Mahdollisia havaintoja edellä mainittuihin asioihin liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: Jänisvaara, Kaurila, murto, poliisi, Tohmajärvi, varkaus