Tuomittu ja uhri.

39v mies valehteli olevansa steriloitu sinkkupalomies – pilasi naisystävänsä elämän, kuuden vuoden linnatuomio

Iso-Britannian Newcastlessa julistettiin tällä viikolla tuomio 39-vuotiaan miehen tehtailemasta härskistä huijausvyyhdistä. Greg Wilson ehti seurustella naisystävänsä kanssa kahden ja puolen vuoden ajan ennen kiinnijäämistään.

Kun pariskunta tapasi, Wilson väitti olevansa nimeltään James Scott. Hän oli kuulemma vapailla parisuhdemarkkinoilla oleva palomies. Suhteen edetessä pariskunta ei käyttänyt ehkäisyä, koska miehelle oli omien sanojensa mukaan tehty vasektomia eli siemenjohtimien katkaisu. Hän näytti naisystävälleen tästä oikein todistuksenkin. Kivessyöpäkin oli kuulemma iskenyt jossain vaiheessa. Mies oli yhteenmuuttamisen jälkeen paljon poissa kotoa ”työkomennusten” vuoksi.

Totuus oli kuitenkin aivan toinen. Tosiasiassa Wilson oli naimisissa ja oleili toisen perheensä luona poissaollessaan. Steriloinnista ei ollut tietoakaan, vaan naisystävä tuli suhteen aikana kahdesti raskaaksi. Hän synnytti poikalapsen, ensimmäinen raskaus päättyi sen sijaan keskenmenoon. Lapsella on vielä tänäkin päivänä ”valeisänsä” sukunimi Scott, koska äiti ei ole saanut sitä muutettua.

Lopulta uhrin sisko pääsi Wilsonin huijauksen jäljille tultuaan epäluuloiseksi. Mies ei pahoitellut tekojaan millään tavalla. Sen sijaan hän nappasi pariskunnan pojan mukaansa ja uhitteli, ettei äiti näe lastaan enää koskaan.

Wilson tuomittiin teoistaan kuuden vuoden vankeusrangaistukseen. Mies tunnusti teot oikeudessa. Lisäksi kävi ilmi, että hän oli yrittänyt saada ostettua miljoonalukaalin väärennetyn tiliotteen avulla.

Lähde: Mirror.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Huijaus