Mara, 55, tuli naisen huijaamaksi tällä kuvalla, linkki: ”Ihan uus kikka näemmä!”

55-vuotias salolainen Mara on kertonut tarinansa viihdesivuston jutussa. Hän tuli naisen huijaamaksi, ja on siitä varsin yllättynyt, sillä hän pitää itseään melkoisen valveutuneena tapauksena.

Kaikki lähti siitä, kun Mara ja nuori nainen juttelivat chatissa ja ajautuivat harrastamaan chat-seksiä. Koska nainen oli Maran mukaan kiva, juttu jatkui aktin jälkeen.

Nainen lähetteli Maran pyynnöstä myös kuvia. Nainen oli itse asiassa hyvin taitava, sillä hän ei ollut huijaamisessaan mitenkään aloitteellinen. Lopulta Mara ihan itse päätti, että pitäähän kivan naisen uusi puhelin saada rikki menneen tilalle. Tästähän oli kehkeytymässä suorastaan suhde!

Mara menetti sata euroa eikä kuullut huijarista enää koskaan. Mara varoittelee uudenlaisesta huijauskikasta, jolla ei hevin päästä huijarin jäljille. Kyseessä on eräänlainen lahjakorttikikka, jossa kohteelle (tässä tapauksessa naiselle) luovutetaan nettikaupassa koodi.  Sillä hän lunastaa lahjansa. Lue lisää huijauksesta ja katso millaisen kuvan Mara sai. KUVA JA JUTTU TÄÄLLÄ.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Auervaara, deitti, deittipalvelu, Huijaus, parisuhde, petos