Body-tagin alkuskriptit

Hovioikeuden päätös: Sarjakuristaja suunnitteli teinitytön kuristamista!

Helsingin hovioikeus on tänään antamallaan päätöksellään tuominnut sarjakuristajana tunnetun Michael Penttilän 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Syyttäjän mukaan Penttilä oli laatinut yksityiskohtaisen suunnitelman naapurissaan asuvan 17-vuotiaan tytön tappamisesta tai törkeästä pahoinpitelystä. Muiden raakojen väkivallantekojensa tavoin Penttilän tarkoituksena oli päästä kuristamaan tyttöä.

Syyttäjä kertoi Penttilän tammikuussa 2017 rapistelleen teinitytön kotiovea jollakin tuntemattomalla esineellä noin kymmenen minuutin ajan. Käsissään Penttilällä olivat olleet mustat nahkahanskat, joista on muodostunut sarjakuristajan tavaramerkki.

Teinitytön kotiovi ei avautunut, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin Penttilä pudotti rakkauskirjeen postiluukusta ja pyysi tätä ottamaan yhteyttä.

Sarjakuristaja Michael Penttilä on tähän mennessä tuomittu kolmesta henkirikoksesta ja lisäksi hänet on tänä keväänä vangittu epäiltynä prostituoidun naisen murhasta.

Teksti:Mika Lahtonen
Avainsanat: henkirikos, Michael Penttilä, murha, sarjakuristaja