Rovaniemi 14.8.2018
Lapin käräjäoikeudessa JUHO KYLMÄMAA

Kadonneen kohtalo paljastui raa´aksi henkirikokseksi

Syyttäjä ajaa Lapin käräjäoikeudessa murhasyytettä 24-vuotiaalle Juho Kylmämaalle. Teon taustalla on viime talvena kadonneen Markku Tapion tapaus.

Rovaniemen poliisiasemalle ilmestyi joulun alla huolestunut nainen, joka kertoi, että hänen poikansa oli kadonnut. Vuonna 1964 syntyneen Markku Tapion tapoihin ei kuulunut kadota lähipiiriltään useiksi päiviksi.

Poliisi sai sitkeällä tutkinnallaan selvitetyksi, että Markku oli ollut nuorehkon miehen seurassa rovaniemeläisen baarin edustalla. Tästä alkoi selvitystyö ja tutkinta, joka johti Juho Kylmämaan kiinniottoon ja vangitsemiseen murhasta epäiltynä. Lopulta Kylmämaa paljasti poliisille maastossa olevan paikan, jonne hän oli kätkenyt ruumiin.

Syyttäjän teonkuvauksen mukaan Kylmämaa oli kuristanut uhria, lyönyt tätä puulevyllä ja kirveellä sekä pistänyt keittiöveitsellä kaulaan. Vastaaja on kertonut toimineensa hätävarjelutilanteessa.

Asian oikeuskäsittely pidettiin Lapin käräjäoikeudessa, jossa syyttäjä vaatii Kylmämaalle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Käräjäoikeus on antanut välituomion, jonka mukaan Kylmämaa on syyllistynyt rangaistavaan tekoon tappaessaan uhrin. Onko kyseessä tappo vai murha, siihen käräjäoikeus ei vielä ottanut kantaa. Vastaaja määrättiin mielentilatutkimukseen, jonka valmistumisen jälkeen oikeus päättää tuomiosta.

Teksti: Mika Lahtonen
Kuvat:Timo Lindholm
Avainsanat: henkirikos, Juho Kylmämaa, Lapin käräjäoikeus, Markku Tapio, murha