Body-tagin alkuskriptit

Isä ja tytär murhasivat tyttären miesystävän – motiivi oli aivan käsittämätön!

Nyt on niin käsittämätön henkirikoksen motiivi, että uutinen on, mistäs muualtakaan, kuin Yhdysvalloista, Länsi-Virginian osavaltiosta. 55-vuotias Larry McClure ja hänen 31-vuotias tyttärensä Amanda syyllistyivät naisen miesystävän murhaan viime vuoden. Isä nuiji vävykokelaan hengiltä ja tytär silpoi ruumiin.

Oikeudenkäynnissä tytär kertoi hyvin avoimesti teon motiivista. He tappoivat 38-vuotiaan miehen, jotta voisivat olla yhdessä. Siis parisuhteessa, isä ja tytär. Tilanteen tekee entistä omalaatuisemmaksi se, että perheen äitikin on vielä kuvioissa mukana. Kaksikko meni jopa naimisiin henkirikoksen jälkeen. Isä esiintyi tosin vihkimessä väärällä nimellä.

Amanda McClure tuomittiin tällä viikolla 40 vuoden vankeusrangaistukseen. Isä sai elinkautisen jo elokuussa. Ja jotta tapaus ei olisi liian ”normaali”, niin kerrottakoon, että henkirikokseen liittyy myös tuomitun sisko. Häntä syytetään avunannosta, mutta asiaa ei ole vielä käsitelty oikeudessa.

Lähde: Mirror.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos, insesti, murha