Isoäiti sekosi – tappoi aviomiehensä ja kaksoisolentonsa

56-vuotiaasta yhdysvaltalaisesta, ”normaalista” naisesta tuli kaksoismurhaaja. Isoäiti ampui ensin aviomiehensä hengiltä ja ryhtyi sitten käsittämättömään tekoon onnistuakseen pakenemaan. Lois Riess, nyt 58, tuomittiin tällä viikolla elinkautiseen vankeusrangaistukseen miehensä murhasta.

Aviomies löydettiin kuolleena pariskunnan Minnesotan osavaltiossa sijaitsevasta asunnosta maaliskuussa kaksi vuotta sitten. 54-vuotiasta uhria oli ammuttu lukuisia kertoja.

Verityön jälkeen Riess pakeni Floridan osavaltioon. Matkalla hän pysähtyi pelaamaan useammassa kasinossa. Hän lyöttäytyi perille päästyään 59-vuotiaan naisen seuraan ja kaksikko ystävystyi. Teko oli kuitenkin täysin suunnitelmallinen.

Riess huomasi naisen muistuttavan ulkonäöltään itseään. Hän ampui naisen hengiltä hotellissa ja varasti tämän henkilöllisyyspaperit. Riess jatkoi pakoaan, mutta poliisi tavoitti hänet melko pian. Naispuolisen uhrin murhasta isoäiti sai elinkautisen vankeusrangaistuksen jo viime vuonna.

Lähde: People.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: kaksoismurhaja, murha