Body-tagin alkuskriptit

Syyte: Nainen oli valmis silpomaan vaginansa lavastaakseen miehensä syylliseksi!

66-vuotias yhdysvaltalaisnainen pidätettiin tiistaina aviomiehensä murhasta epäiltynä. Myös syyte nostettiin sikäläiseen tapaan saman tien.

Syytteen mukainen henkirikos tapahtui heinäkuussa viime vuonna. Nainen ampui tuolloin miehensä hengiltä. Hän kertoi toimineensa itsepuolustustarkoituksessa.

Nainen kertoi Alabaman osavaltiossa asuneen pariskunnan ajautuneen riitaan seksiin liittyvien asioiden vuoksi. Hän väitti miehensä puukottaneen häntä sukupuolielimen alueelle. Tutkinnan perusteella kyse olisi kuitenkin lavastuksesta ja naisen väitetään aiheuttaneen vammansa itse.

Lähde: Daily News.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Ampuminen, henkirikos, murha, sukupuolielimeen puukotus