Body-tagin alkuskriptit

Jari Aarnion tuomiota ei muutettu – vapaaksi silti jopa 2,5 vuoden kuluttua

Helsingin hovioikeus antoi tänään tuomionsa poliisipomo Jari Aarnion niin kutsutussa tynnyrihuumejutussa. Oikeus ei muuttanut tuomiota, ja Aarnio sai 10 vuotta vankeutta. Hän on aiemmin saanut hovista kolmen vuoden vankeusrangaistuksen niin kutsutussa Trevoc-haarassa.

Yhteensä tuomion pituus on siis 13 vuotta vankeutta. Aarnio, kun hänet tavoitetaan, istuu kuitenkin kakustaan maksimissaan kiven sisässä vain kolme vuotta, ja on sitten vapaa. Miten tämä on mahdollista?

Kyse on vankilamatematiikasta ja ensikertalaisuudesta sekä tutkintavankeuden hyväksilukemisesta.

Ensikertalaisena Aarnio istuu tuomiostaan joka tapauksessa vain puolet ennen ehdolliseen vankeuteen pääsemistä. Hän on niin ikään ehtinyt suorittaa tuomiostaan jo suuren osan tutkintavankina, eli silloin kun asiaa vasta tutkittiin ja häntä epäiltiin rikoksista. Kahteen eri otteeseen istuttu tutkintavankeus oli yhteiskestoltaan 3,5 vuotta.

Näin ollen ”kiinnioloaika” menee seuraavalla matematiikalla: tuomion kesto 13 vuotta, ensikertalaisuusvähennys 6,5 vuotta ja tutkintavankeudessa vietetty aika 3,5 vuotta, istuttavaksi jää kolme vuotta.

Käytännössä aika voi olla lyhyempikin, jos Aarnio lasketaan valvottuun koevapauteen ennen ehdolliseen pääsemistä. Tähän on mahdollisuus puoli vuotta ennen ehdolliseen pääsemistä.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Jari Aarnio, vankeus