Kansanedustajaehdokkaan kampanjareissusta poliisitutkinta

Helsingin poliisi pyytää havaintoja eilen Itäkeskuksen metroasemalla tapahtuneesta välikohtauksesta. Kansanedustajaehdokas oli ollut kauppakeskuksessa järjestetyssä vaalitapahtumassa. Tämän jälkeen hän oli suuntaamassa metrolla Kontulaan, noin puoli kahden aikaan.

Kansanedustajaehdokkaan mukaan kaksi tuntematonta miestä tuli hänen luokseen metroasemalla. Toinen oli ryhtynyt solvaamaan häntä ja myös tönäissyt. Miehet olivat seuranneet ehdokasta samaan metrovaunuun ja jatkaneet solvaamista. Myös ehdokkaan kampanjamateriaalia oli jossain vaiheessa tärvelty.

Kaikki kolme jäivät pois Kontulan asemalla. Siellä ehdokas huomasi poliisipartion ja kertoi virkavallalle tapahtuneesta. Kun epäilty tönäisijä huomasi poliisit, hän lähti polkupyörällä karkuun. Miestä ei tavoitettu. Miestä epäillään lievästä pahoinpitelystä ja kunnianloukkauksesta.

Helsingin poliisi ei ole kertonut kansanedustajaehdokkaan nimeä. Vasemmistoliiton riveihin kuuluva Suldaan Said Ahmed on tänään julkaissut Facebook-päivityksen eilisiin tapahtumiin liittyen. -Olen loputtoman kiitollinen siitä tuen määrästä, jota ihmiset ovat minua kohtaan osoittaneet eilisen pahoinpitelyn jälkeen, kansanedustajaehdokas kirjoittaa.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: kansanedustajaehdokas, kunnianloukkaus