Yh-äiti ei mukamas pystynyt edes syömään itse – yhteiskunnalle 70 000 euron turha lasku

Iso-Britannian Teessidessa annettiin tällä viikolla tuomio tapauksessa, jossa 40-vuotias nainen oli huijannut yhteiskunnan tukia noin 70 000 euron edestä. Kaikenlainen vempulointi esimerkiksi työttömyyskorvauksien kanssa on valitettavan yleistä, mutta tuomittu nainen oli valmis menemään koplauksessaan äärimmäisyyksiin.

Nainen nimittäin esitti, että hän ei muka pysty lainkaan toimimaan itsenäisesti. Muun muassa kävelemisen, pukeutumisen ja syömisen piti olla täysin mahdotonta. Lisäksi hän esitti saavansa pahoja kramppauskohtauksia. Tosiassa nainen työskenteli kolmessa eri työpaikassa ja teki lähes täysipäiväistä työviikkoa

Naisella on kahdeksan lasta, joilla on useampi eri isä. Huijaukset ovat tapahtuneet vuosina 2011-2016 ja hän on sinä aikana ollut useammassa eri parisuhteessa. Näin selittyi se, ettei hän tarvinnut lapsineen hoitoa ympäri vuorokauden.

Oikeudessa kävi ilmi, että nainen oli toden totta saanut vuonna 2008 työkykyä tilapäisesti rajoittavan vamman. Ilmeisesti ahneus oli iskenyt, kun nainen käsitti, millaisia tukiaisia on saatavilla.

Nainen tuomittiin lukuisista petoksista kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen jälkeen edessä on vielä 18 kuukauden koeaika.

Asiasta uutisoi muun muassa Daily Mail.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: petos