Mies ampui entisen koulukiusaajansa luokkakokouksessa

Thaimaan Ang Thongissa vietettiin lauantaina luokkakokousta. Tänä vuonna 69 vuotta täyttävät entiset koulukaverit olivat sopineet jälleennäkemisestä. Ilta sujui ensin mukavasti.

Ruokailun jälkeen mieshenkilö otti toisen miehen kanssa puheeksi koulukiusaamisen, jonka uhriksi hän kertoi joutuneensa. Vastapuoli sanoi, ettei muista kyseisiä tapahtumia. Mies antoi toiselle mahdollisuuden pyytää tekosiaan anteeksi. Tämä ei suostunut, vaan kehotti unohtamaan niin vanhan asian.

Muun seurueen kauhistukseksi mies, väitetty koulukiusattu, veti pistoolin esiin ja ampui toista miestä, väitettyä kiusaajaansa. Uhri vietiin sairaalaan, mutta hän menehtyi siellä vammoihinsa. Epäilty pakeni paikalta, eikä häntä ole toistaiseksi tavoitettu. Häntä epäillään murhasta.

Luokan entinen puheenjohtaja kertoo paikalliselle medialle olleensa epäillyn kanssa tekemisissä kaikki nämä vuodet. Tämä oli kuulemma humalassa ottanut usein esiin koulukiusaamisensa. Kukaan ei kuitenkaan osannut pelätä, että kahden entisen luokkakaverin kohtaamisesta aiheutuisi juurikaan draamaa. Mahdollisesta kiusaamisesta on aikaa 53 vuotta eli uhri epäilty olivat tuolloin 16-vuotiaita.

Asiasta uutisoi muun muassa Mirror-lehti.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: koulukiusaaminen, murha