Äitiä ja 19-vuotiasta tytärtä epäillään viiden sukulaisensa murhasta

Lastensuojeluviranomaiset tekivät maanantaina järkyttävän löydön Yhdysvaltain Philadelphiassa. Tarkastuskohteena olleen perheen asunnossa oli viisi surmansa saanutta henkilöä. Paikalla oli perheen 45-vuotias äiti ja hänen 19-vuotias tyttärensä.

Henkirikoksen uhreiksi oli joutunut kaksi perheen muuta lasta, 25-vuotias tytär ja 13-vuotias poika. Lisäksi surmansa oli saanut perheen äidin 42-vuotias sisko ja tämän yhdeksänvuotiaat kaksostytöt.

Poliisi on pidättänyt sekä äidin että tyttären epäiltynä viidestä murhasta. Poliisi ei ole kertonut mahdollisesta tekotavasta julkisuuteen. Viranomaisten papereista käy ilmi, että asunnossa on ollut kamppailun merkkejä ja muun muassa rikkoutuneita seiniä ja lasia. Kaikki uhrit olivat samassa makuuhuoneessa.

29-vuotias sukulaisnainen on kommentoinut järkyttävää tapausta julkisuudessa. Epäilty 45-vuotias nainen on hänen tätinsä. Sukulaisen mukaan hänen tätinsä olisi liittynyt jonkinlaiseen uskonnolliseen kulttiin. Hänen puheensa ovat olleet niin huolestuttavia, että sukulaiset ovat yrittäneet saada viranomaisilta apua usean viikon ajan.

Poliisikuulusteluissa perheen äiti on puhunut itsemurhista ja siitä, kuinka kaikki uhrit halusivat kuolla.

Asiasta uutisoi Sky News.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: murha