Mies raiskasi kaverinsa 8v tyttären – isä otti oikeuden omiin käsiinsä

Viime torstaina Venäjän Vintaista löytyi 32-vuotiaan miehen ruumis. Henkirikostutkinta on johtanut vainajan kaksi vuotta vanhemman kaverin jäljille.

Poliisi on saanut selville, että epäilty oli saanut noin viikkoa aiemmin tietää uhrin raiskanneen hänen tyttärensä. Miehet olivat viettäneet kosteaa iltaa ja epäilty oli jostain syystä mennyt kaverinsa puhelimelle. Hän oli löytänyt videomateriaalia, jonka hänen kaverinsa oli taltioinut raiskaustilanteessa. Lisäksi puhelimessa oli ollut vastaavia videoita kahdesta muusta tytöstä. He ovat iältään kuusi- ja kymmenenvuotiaita.

Mies päästi kaverinsa lähtemään vapaasti järkyttävästä löydöstä huolimatta. Myöhemmin miehet olivat kuitenkin tavanneet ja ajautuneet tappeluun asian johdosta. Epäilty on myöntänyt tappaneensa kaverinsa. Hän on kuitenkin kertonut, ettei teko olisi ollut tahallinen vaan puukotus olisi tapahtunut tappelun tiimellyksessä.

Henkirikoksen uhri oli epäillyn tyttären kummisetä. Hän oli hoitanut lasta lukuisia kertoja ilman muita aikuisia. Tyttö oli kuvatun raiskauksen aikaan kahdeksanvuotias.

Lähde: Mirror.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos, lapsen raiskaus, lapsiporno, Puukotus, raiskaus