Mies vältti seksuaalirikostuomion – meni unissakävelyn piikkiin

Iso-Britanniassa saatiin viime viikolla pakettiin oikeuskäsittely, jossa syytetty todettiin syyntakeettomaksi sangen erikoisesta syystä. 21-vuotiaan miehen katsottiin syyllistyneen seksuaalirikokseen täydessä unessa. Tuomion välttämiseen ei toki riittänyt mikään syytetyn oma tarina muistamattomuudesta ja unissakävelystä. Testien avulla hänen  todettiin kärsivän parasomniasta eli unen erityishäiriöstä. Termi tarkoittaa sitä, että henkilö voi kärsiä esimerkiksi unissakävelystä, unihalvauksesta tai yökastelusta. Syytetyllä oli ollut oireita jo lapsesta saakka.

Syytteeseen johtanut rikos tapahtui huhtikuussa 2017. Mies oli ollut juhlimassa miespuolisen ystävänsä ja tämän tyttöystävän kanssa. Hän oli sopinut menevänsä pariskunnan luo yöksi. Paluumatkalla syytetty oli nukahtanut taksiin. Perillä hän oli mennyt samantien nukkumaan. Noin tunnin kuluttua kaverin tyttöystävä oli herännyt siihen, että mies oli heidän parisängyssään. Hän epäili joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi ja soitti poliisille. Esitutkinta johti syytteeseen, mutta The Guardian -lehden jutusta ei käy ilmi, mitä tarkalleen ottaen tapahtui.

Tuomari totesi, että kyseessä on hyvin erikoinen tapaus. Mikäli henkilö todetaan syyntakeettomaksi sairauden tai vastaavan vuoksi, oikeus määrää hänet tarvittavaan hoitoon. Tuomari kertoi tarvitsevansa asiantuntijoiden apua siihen, minkälaista hoidon tässä tapauksessa pitäisi olla. Unihäiriön syy voi olla psyykkinen tai neurologinen. Määräys hoidosta annetaan Yorkin kruununoikeudessa  23. syyskuuta.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: seksuaalirikos, syyntakeeton