Nainen halusi löytää biologisen isänsä – päätyikin tämän kanssa parisuhteeseen

Yhdysvalloissa Nebraskan osavaltiossa tapahtui erikoinen tuplapidätys tammikuun lopussa. 21-vuotiasta naista ja hänen 39-vuotiasta isäänsä epäillään insestistä.

Nainen eli lapsuutensa äitinsä hoivissa, eikä isä ollut kuvioissa mukana. Vuonna 2015 hän halusi tietää biologisen isänsä henkilöllisyyden. Äiti kertoi miehen nimen ja nainen sopi tapaamisen isänsä kanssa.

Suhde oli täysin ”normaali” kolmen vuoden ajan. Mitä ilmeisimmin he ovat aloittaneet seksuaalisen suhteen syyskuussa viime vuonna. Lokakuussa he menivät jopa naimisiin.

Viranomaiset määräsivät kaksikon DNA-testeihin. Vastaus tuli 14. tammikuuta ja sen mukaan mies on vaimonsa isä 99,999 prosentin todennäköisyydellä.

Kumpainenkin on ollut haluton kertomaan poliisille suhteen etenemisen yksityiskohdista. Nainen on kuitenkin valottanut asiaa sen verran, että hän olisi ajautunut jonkinlaiseen sairaaseen kilpailuun siskopuolensa kanssa. Siskopuolella on eri isä, joten oli tullut puheeksi, että tällä olisi oikeus harrastaa seksiä nyt pidätetyn naisen isän kanssa. Lisäksi nainen on väittänyt, ettei hän uskonut miehen oikeasti olevan hänen isänsä, koska tämän nimeä ei ole hänen syntymätodistuksessaan.

Pidätyksen yhteydessä naisen takuusummaksi määrättiin 20 000 dollaria ja isän 100 000 dollaria.

Asiasta uutisoi Metro-lehti.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: insesti