Nainen löysi ”ystävän” raamattuopistosta – ei olisi voinut kuvitellakaan, millaisen tuttavuuden kanssa on tekemisissä!

Yhdysvalloissa nostettiin viime perjantaina syytteet tapauksessa, joka on kuin suoraan kauhuelokuvasta. Epäillyn henkirikoksen uhriksi joutunut Heidi Broussard synnytti marraskuussa tyttövauvan. Synnytyksessä oli mukana lapsen isän lisäksi äidin kaksi hyvää ystävää. Heistä toista, Magen Fieramuscaa, syytetään nyt käsittämättömän julmasta teosta.

Äiti ja vauva katosivat noin parin viikon kuluttua lapsen syntymästä. Äidin ruumis löydettiin viime torstaina autosta Fieramuscan Houstonissa sijaitsevan kodin pihasta. Talossa oli tyttövauva, jonka epäillään olevan uhrin lapsi. Dna-testit asian varmistamiseksi eivät ole vielä valmistuneet.

Fieramuscaa vastaan nostettiin syytteet kahdesta vapaudenriistosta ja ruumiin kätkemisestä. Uhrin kuolinsyytutkinta on vielä kesken, joten syytettä henkirikoksesta ei ole vielä nostettu. Naisen epäillään kuolleen kuristamisen seurauksena.

Toinen synnytyksessä mukana olleista uhrin ystävättäristä on antanut People-lehdelle haastattelun. Hänen mukaansa Fieramusca käyttäytyi lapsen syntyessä hyvin erikoisesti. Syytetty ei kuvailun mukaan sanonut ystävälleen sanaakaan ja poistui paikalta saman tien. Tämä siitäkin huolimatta, että syytetty ja uhri olivat todella läheisiä. He olivat tavanneet raamattuopistossa vuosia sitten.

Lisäksi haastateltu kertoo erikoisesta yksityiskohdasta, jota hän pitää valeena. Fieramusca oli väittänyt itsekin synnyttävänsä aivan lähiaikoina. Toisen ystävättären mukaan syytetyssä ei kuitenkaan ollut nähtävissä minkäänlaisia merkkejä raskaudesta.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos, vapaudenriisto