Body-tagin alkuskriptit

9-vuotias poika kertoi haluavansa olla tyttö – äiti ryhtyi karmeaan tekoon

Brasilian Samambaiassa on tapahtunut järkyttävä perhesurma, joka hakee raakuudessaan vertaistaan. 27-vuotias nainen on myöntänyt puukottaneensa 9-vuotiaan poikansa hengiltä. Puukoniskuja löytyi pienestä kehosta yhteensä kaksitoista kappaletta. Äidin naisystävä on puolestaan myöntänyt osallistuneensa henkirikoksen peittelyyn ja ruumiin kätkemiseen.

Kuulusteluissa naiset ovat kertoneet teon syyksi sen, että poika olisi ilmoittanut haluavansa olla tyttö. Äiti on myös tuonut esiin, että lapsi olisi syntynyt raiskauksen seurauksena. Pojan isä on kuitenkin jossain vaiheessa ollut tämän huoltaja, joten taustalla on joka tapauksessa jonkinlaista perhekuviota.

Seuraava kappale kuvailee tekoa tarkemmin ja se ei sovellu herkemmille lukijoille.

Äiti ja tämän naisystävä olivat puukottamisen jälkeen nylkeneet pojan kasvoista ihon, jotta tätä ei pystyttäisi tunnistamaan. Samaisesta syystä he olivat yrittäneet poistaa silmämunia. Ruumista oli yritetty hävittää kodin pihassa grillissä polttamalla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja naiset laittoivat ruumiin matkalaukkuun. Laukun he heittivät viemärikaivoon. Lisäksi poliisi löysi osia ruumiista repusta, joka oli perheen kotona.

Tutkinnassa on käynyt ilmi, että pojalle oli tehty äärimmäisen julma teko jo vuosi sitten. Hänelle oli suoritettu kotioloissa jonkinlainen operaatio, jonka seurauksena hänen sukupuolielimensä oli repeytynyt.

Paikalliset viranomaiset ovat järkyttyneitä tutkinnassa ilmenneistä seikoista. Poliisipäällikön mukaan hän ei ole koskaan uransa aikana törmännyt vastaavaan julmuuteen.

Asiasta uutisoi Mirror-lehti.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos