Nainen sai tietää aviomiehensä kaksoiselämästä järkyttävällä tavalla

Yhdysvaltalainen Melanie Addie on antanut ABC:lle haastattelun. Hän kertoo siinä ex-aviomiehensä saaman murhatuomion taustoista.

Molly Watson, 35, löydettiin kuolleena autonsa vierestä huhtikuussa vuonna 2018. Häntä oli ammuttu päähän. Samana päivänä Melanie Addie sai tietää aviomiehensä kaksoiselämästä järkyttävällä tavalla.

Poliisit ilmestyivät perheen Missourin osavaltiossa sijaitsevan kotitalon oven taakse ja Melanie meni avaamaan. Virkavalta ilmoitti, että he tulivat pidättämään James Addieta naisystävänsä murhasta epäiltynä.

Melanie kertoo, ettei hänellä ollut ollut minkäänlaista epäilystä miehensä uskottomuudesta. Hän kuvailee Jamesin olleen hyvin kontrolloiva ja uhkaavan oloinen, muttei hänellä ollut tullut pieneen mieleenkään, että mies kykenisi tekemään henkirikoksen.

Melanie sai kuulla, että Jamesin ja henkirikoksen uhrin suhde oli kestänyt jo seitsemän vuotta. Pariskunta oli ollut myös kihloissa ja he olivat suunnitelleet avioitumista. Henkirikos tapahtui kolmea päivää ennen häitä.

Tutkinnassa kävi ilmi, että James oli valehdellut naisystävälleen vaimonsa kuolleen auto-onnettomuudessa. Hieman ennen kuolemaansa nainen oli yrittänyt etsiä Melanie Addien kuolinilmoitusta netistä. Poliisi epäileekin, että James Addie tappoi naisystävänsä, koska tämä oli saanut selville miehen valehdelleen.

James Addie ei missään vaiheessa myöntänyt tekoa. Hän sai elinkautisen vankeustuomion viime heinäkuussa. Sikäläisen lainsäädännön mukaan mahdollisuutta armahdukseen ei ole.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos, kaksoiselämä, murha, pettäminen