Naisopettaja hakkasi työkaveriaan neljän tunnin ajana – valhe pelasti uhrin

Yhdysvalloissa käsiteltiin keskiviikkona oikeudessa poikkeuksellista rikostapausta. Rie Hachiyanagi, 50, oli mennyt kaksi vuotta sitten joulukuussa työkaverinsa kotiin. Kumpikin naisista työskenteli Mount Holyoken collegessa opettajina. Hachiyanagi oli kertonut vanhemmalle naiselle ”haluavansa puhua tunteistaan”.

Hän oli kuitenkin saman tien käynyt työkaverinsa kimppuun. Nainen oli hakannut uhria muun muassa kivellä, puutarhasaksilla ja hiilihangolla yhteensä neljän tunnin ajan. Työkaveri oli keksinyt henkitoreissaan juonen, jonka avulla selviäisi hengissä.

Hän oli valehdellut, että myös hänellä olisi samankaltaisia tunteita. Hän oli saanut hyökkääjänsä uskomaan, että tämän kannattaa soittaa hätäkeskukseen, jotta he voisivat alkaa seurustelemaan. Poliisin tullessa paikalle Hachiyanagi oli väittänyt löytäneensä uhrin hakattuna.

Naisen todettiin syyllistyneen muun muassa murhan yritykseen. Tuomiota ei ole vielä julistettu.

Lähde: People.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: kollega, murhan yritys, työkaveri