On-off -suhteen vastenmielinen loppu – nainen sai isänsä tuhkat suuhunsa!

Iso-Britannian Leedsissa on julistettu tuomio pahoinpitelystä, johon liittyy vastenmielisiä yksityiskohtia. 43-vuotias Paul Knight sai viidentoista kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen silloiseen naisystäväänsä kohdistuneesta hyökkäyksestä.

Pariskunta oli ollut vuoden ajan on-off -suhteessa. Heinäkuussa tuomittu oli naisen luona yötä. Hän oli mennyt aiemmin yläkertaan nukkumaan naisystävän jäädessä alakertaan katsomaan televisiota. Uhri oli kuullut, että mies rikkoo tavaroita makuuhuoneessa ja mennyt tarkastamaan tilannetta.

Vastassa oli ollut huorittelua ja kasvoihin läpsimistä. Mies oli myös purrut naista olkapäästä niin kovaa, että iho oli mennyt rikki. Nöyryyttävin ja järkyttävin osuus oli kuitenkin vasta edessä.

Mies nappasi uhrin isän uurnan käteensä. Hän ripotteli tuhkat lattialla makaavan naisen pään päälle. Tuhkaa meni uhrin silmiin ja suuhun. Nainen on melko varma, että hän myös nieli jonkin verran isänsä maallisista jäännöksistä.

Tilanne raukesi, kun paikalle tuli poliisit. Nainen oli jossain vaiheessa onnistunut aukaisemaan puhelimestaan linjan hätäkeskukseen.

Lähde: Mirror.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: pahoinpitely, tuhka, uurna