Onko tässä raiskauksesta epäillyn poskettomimmat selitykset?

New Yorkissa on tapahtunut järkyttävä seksuaali- ja henkirikos, jonka uhri on 92-vuotias nainen. Teosta epäillään 21-vuotiasta miestä.

Vanhus löydettiin maanantaiyönä. Hänen arvioidaan viruneen kadulla kahden tunnin ajan hyökkäyksen jälkeen. Uhri oli löydettäessä tajuissaan, mutta sekava. Hän menehtyi myöhemmin vammoihinsa.

Uhrin selkärangassa ja kylkiluissa oli murtumia. Lisäksi hänellä oli ruhjeita kaulan ja rinnan alueella. Uhrissa oli havaittavissa myös merkkejä seksuaalirikoksesta.

Epäillyn vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin perjantaina. Nuorimies väitti löytäneensä naisen kadulta ja yrittäneensä auttaa tätä. Hän selosti jossain vaiheessa kaatuneensa, jonka seurauksena hänen vyönsä olisi katkennut. Tästä syystä epäillyn housut olisivat pudonneet ja sukupuolielin ajautunut lähelle uhrin intiimialuetta. Epäilty kuvaili oikeudessa, kuinka tästä syystä ”jokin oli iskenyt häneen” ja hän oli yrittänyt työntää peniksensä uhrin sukupuolielimeen.

Mies vangittiin rikoksista epäiltynä ilman mahdollisuutta takuiden maksamiseen.

Lähde: Fox News.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: henkirikos, seksuaalirikos