Pääministerin vaimoa syytetään miehensä ex-vaimon murhasta – pikkuvaltion päämies on jättänyt eroilmoituksensa

Afrikassa sijaitseva Lesothon valtio on skandaalin kourissa. Pääministeri Thomas Thabanen vaimoa Maesaiah Thabanea syytetään miehensä ex-vaimon murhasta.

58-vuotias Lipolelo Thabane sai surmansa kesäkuussa vuonna 2017 ammuskelun seurauksena. Tapauksesta epäiltiin pitkään miesjoukkoa, jonka ei uskottu liittyvän uhrin lähipiiriin. Uhri oli ammuskelun aikaan naimisissa pääministerin kanssa, mutta he olivat asumuserossa. Surma tapahtui vain kaksi päivää ennen pääministerin virkaanastujaisia. Thabane avioitui uuden vaimonsa eli syytetyn kanssa, kun edellisen vaimon kuolemasta oli kulunut alle kolme kuukautta.

Tämän vuoden tammikuussa poliisi halusi kuulustella pääministerin nykyistä vaimoa. Julkisuuteen on tullut tieto, jonka mukaan taustalla olisi ollut puhelutietojen selvittäminen. Surmapaikalta olisi soitettu pääministerin puhelimeen.

Kuulustelukutsun seurauksena 42-vuotias nainen pakeni maasta. Hän kuitenkin antautui poliisille tiistaina. Hänen lisäkseen murhasta on syytettynä kahdeksan muuta henkilöä.

80-vuotias pääministeri Thomas Thabane jätti eroilmoituksensa tammikuussa korkeaan ikään vedoten. Eroamisen on väitetty liittyvän valtion poliittiseen tilanteeseen.

Lesothon on pieni sisävaltio, joka on kokonaisuudessaan Etelä-Afrikan ympäröimä.

Lähteenä muun muassa CNN.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Lesothon, murha, pääministeri, vaimo