Perunan syöttäminen oli viedä hengen – rikostutkinta

Yhdysvaltalaispariskunta halusi pitää viimeiseen asti kiinni aatteestaan, vaikka heidän vauvansa oli henkihieverissä.

Tuoreet vanhemmat ovat vegaaneja eli he välttelevät kaikkia eläinperäisiä tuotteita. He eivät halunneet antaa vauvalleen äidinmaidonkorviketta, koska se sisältää lehmänmaitoa. Äiti löysi netistä ohjeen perunapohjaiseen sekoitukseen. Vanhemmat syöttivät sitä vauvalle ainoana ravinnonlähteenä.

Viisikuukautinen pienokainen painoi alle neljä kiloa, vaikka hän oli vastasyntyneenäkin painanut hieman enemmän. Titsuvillessa työskentelevä poliisi kommentoi WFTV9-kanavalle, ettei hän ole koskaan nähnyt niin huonokuntoista lasta. Kylkiluut törröttivät ja pienessä vartalossa oli löysää nahkaa. Lisäksi silmät näyttivät siltä, kuin ne olisivat painuneet pään sisään.

Lapsi oli ollut niin voimaton, ettei hän pystynyt liikkumaan. Kun vauva toimitettiin sairaalahoitoon, hänen painonsa oli noussut saman tien muutaman sata grammaa pelkällä nesteytyksellä.

Lapsen vanhempia, 20-vuotiasta naista ja 31-vuotiasta miestä, syytetään ainakin laiminlyöntirikoksesta. Poliisi tutkii tapausta tarkemmin ja syytteitä saattaa tulla lisää yksityiskohtien selvittyä.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: laiminlyönti, Vauva