Body-tagin alkuskriptit

Suru laskeutui Kuopion ylle – kerrostalon pihalla sattunut onnettomuus päättyi traagisimmalla mahdollisella tavalla

Kuopion Puijonlaaksossa tapahtui tänään iltapäivällä järkyttävä liikenneonnettomuus. Tämänhetkisen tiedon mukaan keski-ikäinen mies oli ollut peruuttamassa autoaan kerrostalon piha-alueella.

Samaan aikaan kaksi lasta ja heidän hoitajansa olivat olleet kävelemässä kohti samaista pihaa polkua pitkin. Kolmevuotias lapsi oli lähtenyt juoksemaan edeltä. Hän oli mennyt pihassa olleiden muiden autojen välistä ja ajautunut peruuttavan auton taakse.

Tämän seurauksena lapsi oli jäänyt auton takarenkaan alle. Häntä elvytettiin välittömästi paikan päällä. Lapsi menehtyi hieman myöhemmin vammoihinsa Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa. Osallisille on järjestetty kriisiapua.

Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

-Tässä vaiheessa vaikuttaisi kuitenkin, että kyseessä on enemmänkin onnettomien yhteensattumien summa ja tapaturma. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, poliisi kuvailee traagista onnettomuutta.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: kerrostalo, Kuopio, lapsi, menehtynyt, onnettomuus, Puijonlaakso