Hämeenlinnan henkirikoksen tekotapa oli raaka ja julma – poliisi kertoo tutkinnassa selvinneistä asioista

Hämeen poliisi on tänään tiedottanut Hämeenlinnassa viikko sitten tapahtuneesta henkirikoksesta.

Hätäkeskus oli saanut ilmoituksen mahdollisesta rikoksesta puoli yhdentoista aikaan illalla. Naapuri oli soittanut hätäkeskukseen, koska hän oli huomannut kerrostalon rappukäytävässä huolta aiheuttaneita merkkejä.

Poliisi löysi asunnosta kaksi vainajaa. Poliisi epäilee, että miespuolinen henkilö on ensin surmannut uhrin ja tämän jälkeen itsensä. Uhri on suomalainen nainen. Epäilty on Suomeen vuonna 2015 saapunut turvapaikanhakija. Epäillyn rikoksen aikaan hän oleskeli Suomessa tilapäisellä oleskeluluvalla. Poliisi kuvailee tekotapaa raa’aksi ja julmaksi ja teräaseella tehdyksi.

Tutkinnassa on käynyt ilmi, että uhri ja epäilty tekijä ovat aiemmin olleet seurustelusuhteessa. Tapahtuma-aika on pystytty  selvittämään teknisin ja taktisin keinoin. Uhri ja epäilty olivat menehtyneet vain vähän ennen poliisin saapumista. Poliisi tutkii tapausta murhana. Tiedotteen mukaan ei ole syytä epäillä, että rikokseen liittyisi muita henkilöitä epäillyn miehen lisäksi.

Poliisi haluaa ottaa kantaa myös sosiaalisessa mediassa levinneisiin huhuihin.

– Vaikka surman tekotapa on ollut raaka ja julma, ovat somessa liikkuvat huhut tekotavasta liioiteltuja.

Lisäksi poliisi muistuttaa, että sosiaalisessa mediassakin pitää muistaa käytöstavat ja hienotunteisuus uhrin läheisiä kohtaan. Kirjoituksilla ja julkaisuilla voi syyllistyä myös rikokseen. Poliisi korostaa seuraavansa kirjoittelua tiiviisti.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Hämeenlinna, murha